Edelleen. Säännöllisen epäsäännöllisesti.

Divarilöytönä työn alla Risto Rytin elämäkerta vuodelta 1994, laatuaan ilmeisesti ensimmäinen. Kiehtovaa, että tuohon saakka yksi Suomen presidenteistä on voitu sulkea lähestulkoon historian ulkopuolelle. Kirjoittaja Martti Turtolakin toteaa alkusanoissa, että elämäkertaprojektia ei voitu aiemmin toteuttaa "yleisistä syistä". Tämä viittaa tietenkin Neuvostoliiton olemassaoloon.

Opin pitämään Rytiä jonkin sortin sankarina kuunneltuani Lasse Lehtisen vakuuttelut Ylen Suuret Suomalaiset -projektin yhteydessä. Tottahan on, että presidentti Ryti tiesi vallan mainiosti mihin soppaan lusikkansa lykkäsi allekirjoittamalla Hitlerille ja Ribbentropille vakuutuksen siitä, että Suomi taistelee II maailmansodassa loppuun saakka Saksan rinnalla. Ryti tiesi hyvin, kenen pää joutuu vadille kun allekirjoituksena on presidentti Risto Ryti. Siitä huolimatta mies kirjoitti tämän henkilökohtaisen vakuutuksen, siitä huolimatta että huippudiplomaattitasolla puuhattiin samaan aikaan rauhanneuvotteluja A. Kollontain ja Tukholman kautta suuntana Molotov ja Stalin.

Seuraukset Rytille ovat tunnetut kuritushuonevuosineen.

Oliko Ryti sitten sankari? En tiedä. Elämäkerta paljastaa libertaristista ajatusmaailmaa höystettynä kansalaissodan aikaisella valkoasenteella. Ryti osallistui punavankien tuomioiden jakamiseen lähtökohtanaan pitää punaisia kriminaaleina, jotka rikkoivat ehdottoman velvollisuuden lakia kohtaan (Rytihän oli kyllä melkoinen legalisti, lakimies tottakai), jotka vieläpä epäonnistuivat pyrkimyksissään. Tuomioita tulikin ymmärtääkseni rankalla kädellä.

Miten on? En tiedä. Olen vasta kansalaissodan jälkeisessä ajassa. Katsotaan.

Marja-Leena Mikkola lähti ihan muissa asioissa Petroskoihin ja löysi uznikit, leirilapset, jotka olivat Suomen miehtyksen aikana meikäläisten keskitysleireillä. Nyt heitä ei kukaan muista. Eikä sitä, että suomalaiset vaihtoivat Petroskoin katujen nimet kalevalaisilta kalskahtaviin Juhon- ja Ainon- sekä muiden katuihin. Voi meitä fennomaaneja. Näiden mummojen ja pappojen tarinoiden pohjalta tuntuu helpolta ymmärtää, miksi Neuvostoliitto oli joillekuille pyhä. Kyllähän sitä nyt, kun tulee sellaisista lähtökohdista kuin he: sisko kuolee nälkään äidin syliin ja niin edelleen. Synkkä on historia.

Jarkko Sipilä taas on hiukan kehittynyt juonenkehittelijänä. Työssään laiska kaveri paneutuu ennemmin potentiaalisiin kuvioihin siitä, mitä tapahtuu kun syytön elinkautisvanki keksii kostaa. No joo. Menettelee. Siltikään Jara ei yletä vielä Harri Nykäsen tai Taavi Soininvaaran tasolle. Henkilöt (eritoten päähenkilö Kari Takamäki kolleegoineen) jäävät ohuiksi ja kirjoittaja lataa jatkuvasti liikaa mielikkihahmonsa, antisankari Suhosen varaan. Sääli maksaa täysi hinta kirjasta, josta ei saa takaraivoonsa mitään unohtumatonta. Tämän vuoksi useimmiten pidänkin dekkarien ostamista syntinä, jota ei pitäisi harrastaa ollenkaan.

Olen yllättynyt että STT:n mukaan Heidi Hautala ei toistaiseksi harkitse oikeustoimia tätä kirjoittajaa vastaan.

Oikeuspoliittisen laitoksen entinen tutkija, itämafiasta syksyllä väitellyt Johan Bäckman päästelee pamfletissaan (Saatana saapuu Helsinkiin, Russia Advisory Group 2007) sikäli raakalaismaista tekstiä että jos meikäläinen olisi Supon päällikkö, Bäckman istusi jo kolmatta viikkoa kuulusteluissa.
Sivulla 35 esimerkiksi:
"Me emme tarkkaan tiedä, mitä Eliten pöydässä juodaan. Mutta varmaankin Heidi Hautalan lempijuomaa. Ehkä suurissa tuopeissa on venäläistä ihmisverta, sillä mitä muutakaan kannattaisi skoolata Hautalan poliittiselle tulevaisuudelle. Hautala humaltuu verestä. Hän haluaa sitä lisää."
Tai sivulla 36:
"Ensimmäisen taloudellisen hyödyn asiasta käärivät kännykkäoperaattorit. Tuhannet ja ehkä sadat tuhannet viestit muuttuvat hetkessä tuhansiksi ja kymmeniksi tuhansiksi euroiksi, jotka varmaankin näkyvät Hautalan vaalirahoituksessa."

Sivun 35 väite on liioittelevuudessaan loukkaava, kielikuvat takinkääntöä Hemingwayn maalailuille. Iljettävyydellä mässäilyä. Onnistuupa Bäckman kahden sivun sisään (tahattoman toiston keinoin) muistuttelemaan Politkovskajan raadosta moskovan ruumishuoneella peräti kolmasti.
Sivun 36 vaalirahoitusväittämä hipoo kunnianloukkausta väittämän perustelemattomuudenkin kannalta. Bäckman ampuu puskasta antaen ymmärtää Hautalan saavan vaalirahoitusta kännykkäoperaattoreilta. Missä on näyttö?

Inspiroiva ja poikkeuksellinen kirja kaikkineen. Bäckman saa lukijansa myöntämään että vähän överiksihän tuo suhtautuminen Anna Politkovskajan murhaan meni. Bäckman saa lukijansa myös takajaloilleen vertailemalla uutisointia vessanpönttöön ja Helsingin Sanomien juttuja kauttaaltaan oksennukseen. Kirsikka Moring on stalinisti ja nekrofiili, Mikael Storsjö Suomen kuuluisin terroristien rahoittaja, suomalaiset "pohjolan serbejä" ja "jihadisteja".

Ohhoh! Johan Bäckmanin kielelle olisi kosolti käyttöä iltapäivälehdistössä. Suomalaisella tiederintamalla moinen maalastelu tuskin löytää paikkaansa. Ehkäpä kyseessä onkin vain Johan Beckman -instituutin (miehen Venäjälle rekisteröity firma) rahoitusnakki, jolla paikkaallaan Kremlin kolhiintunutta imagoa. Mene ja tiedä. Bäckmanin poikkeuksellinen rohkeus ja kielellinen paneutuminen erilaisiin tapoihin ilmoittaa "haistakaa kaikki vittu" sykäyttää silti jotakin, jossakin.

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Parhaillaan kesken:
Hyvärinen, Pekka: Suomen mies, Urho Kekkosen elämä (WSOY, 2000)
Tanner, Väinö: Olin ulkoministerinä talvisodan aikana (Tammi, 1950)
Service, Robert: Lenin (WSOY, 2004)

Rauhantieteilijä pääsee valitsemaan Tieto-Finlandian.
Rauhantieteiljä palkitsee rauhan naisen tyttärenpojan, jonka rintapielessä komeilee rauhanmerkki.
Helsingin Sanomat huutaa: polittiinen päätös, poliittinen, vääryys!

Siis yllättyikö joku?

Minä olen lihava, mutta kai minäkin silti ajattelen.
Jos joku yllättyi, on typerä.

Mitä häpeällistä on palkinnossa, jonka voittaja oikoo juoruja tyrmäämättä niitä?
Mitä väärää on ansioikkaasti kirjoitetussa henkilöhistoriassa, joka valottaa todellisuutta värikkään persoonan arjessa ja ratkaisuissa?
Mitä väärää on siinä, että rauha tukee rauhaa?

Mitä väärää on siinä että viisas nainen on omassa ajassaan selviytynyt parhaansa mukaan olemassa olevilla keinoilla, niiden puitteissa?
Tyttärenpojan puolekantako?

Kiitos Erkki.
Sait kaiken mitä ansaitsit.
Vähintään.