Vankilanjohtaja Karpela Senior kirjoitti itsensä sisään teokseen
Pyöveli harvoin kättelee. Päähenkilö, yksityisetsivä Allan Karve käy
tapaamassa Kakolan johtajaa: pitkää, kuivakkaa miestä joka on kammannut
harmaat hiuksensa taaksepäin. Hän tupakoi työhuoneessaan. Bookletin
kuvasta löytyy pitkä, kuivakka mies, joka on kammannut harmaat hiuksena
taaksepäin. Kädessä on tupakka.
Mikä saa ihmisen punomaan itsensä sisälle omaan kirjaansa? Vaikkakin
juonen kannalta täysin merkittömäksi statistiksi? Kysymyksessä voi olla
jokin omaa minuutta vahvistava tekijä. Uskooko Karpela olevansa
jotenkin todellisempi kun luonut itsensä uudelleen kovien kansien
väliin? Vai onko tämä silkkaa narsismia?
Työn alla Viivi Luik. Tunnettu virolaisrunoilija selvittää lapsuuttaan
Viljandin mulgimaalla. Lapsen perspektiivi melkein onnistuu, onhan
kirjoittaja itse elänyt ne tuntemukset. Haastavaksi, ainakin
kirjoittajalle, tekee moisen muistelon hänen kaksoisroolinsa: Luik'kin
vaihtaa lapsesta aikuiseen muistelijaan ainakin muutaman sivun välein.
Iso paketti kasassa pidettäväksi. Mutta kyllä se nainen sen tuntuu
osaavan.
sunnuntai, 28. toukokuu 2006
Kommentit