AGEJEV, M:
Kokaiiniromaani (Like, 1998)
1930-lukulainen kertomus kokaiinin retkahtavasta murrosikäisestä on pysäyttävä. Niin,
ja silloin ei ollut mitään helvetin hopeisia pillejä -vanhan Moskovan puitteissa addiktio lieveilmiöineen on nykyaikaista rankempi juttu.
ALANKO, ISMO:
Rakkaus on ruma sana (Johnny Kniga, 2004)
Ismo, vanha legenda, osasimmehan me nämä lyriikat ulkoa jo ilman kirjaakin.
Uutta antia ovat miehen lyhyet, taustaa valottavat tarinat musiikkimatkan varrelta. Lisääkin olisin lukenut mielelläni.
ALANNE, OUTI:
Neiti N:n tarina (WSOY, 2002)
Kun kipu tuottaa orgasmin. Kun naiseus vaurioituu ja vinoutuu. Alanne kirjoittaa sujuvasti ja oivaltavasti, mutta sukellusta masokistin mieleen on turha odottaa. Enemmänkin kysymys on pyrähdyksestä.
ALOPAEUS, MARIANNE:
Pimeyden ydin (Gummerus, 1975)
Mirjam kulkee Suomen historiassa, rakastuu juutalaispoikaan, näkee Ranskan. Kuvaus lapsen rakastumisesta Katajanokalla ennen sotia pistää henkevyydessään itketäämään.
BACH, RICHARD:
Lokki Joonatan (Gummerus, 1973)
Kaikki vapaudesta, kaikki toiveiden toteuttamisesta. Klassikko, joka itkettää aikuistakin. Eikä lokkeja enää voi helsinkiläinenkään inhota: niissä on vapauden yksinkertainen kauneus.
VON BONSDORFF, JOHAN:
Kun Vanha vallattiin (Tammi, 1986)
Yliopiston ideologinen vallankumous ja teiniliitto, loppuunsa saakka, on esitetty monimutkaisina dialogeina. Ehtaa ja opettavaista lähihistoriaa, mutta ei aukene ilman erittäin hyviä pohjatietoja.
BROWN, DAN:
Da Vinci-koodi (WSOY, 2004)
Symbologi saa kimurantin tehtävän. Dekkarimielessä köyhä ja löyhä, mutta historialliset faktat saavat tiiliskiven kiinnostamaan viime sivuille saakka.
BULGAKOV, MIHAL:
Saatana saapuu Moskovaan (WSOY, 1990)
Science fiction pussatkoon mun persettä. Bulgakov teki sen kaikien jo sata vuotta sitten. Nimen mukaisesti sielunvihollinen piipahtaa kaupungissa ja pistää menon sekaisin. Julmettu, raju ja saumaton fantasia antaa lukijalle ainekset epäillä todellisuutta. Vau.
CAMUS, ALBERT:
Sivullinen (Otava, 1960)
Vähän turhankin sivullinen. Tiivistä ja osaavaa kerrontaa erään miehen ulkopuolisuuden tunteesta. Niin taitavaa, että jättää lukijankin sivulliseksi.
CAMUS, ALBERT:
Rutto (Otava, 1968)
Edellistä huomattavasti viehättävämpi. Mitä elää läpi lääkäri nykyaikaisessa kaupungissa huomatessaan, että vielä yksi ruttoepidemia maailmanhistoriassa on puhjennut?
ECO, UMBERTO:
Foucaultin heiluri (WSOY, 1991)
Semiootikko pistää maailman kirjat uusiksi Raamatun tulkinnan, temppeliherrojen, jesuiittojen, joidenkin uskonsotien, tietokoneiden ja matematiikan kautta. Rankka, upottava. Tämän jälkeen maailma ei enää ole sama.
ELLIS, BRET EASTON:
Amerikan psyko (Tammi, 1993)
No joo joo. DF Sanders, Krizia, D'Orzay, Boss. Höpö höpö. Ehkä luin tätä liian myöhään (leffan jo nähtyäni) tai sitten aika on muuten vain ajanut tästä juppivenkuilusta ohitse. Keskenhän se jäi.
ERVASTI, PEKKA:
Irakgate: Pääministerin nousu ja ero (Gummerus, 2004)
Jäättenmäki-soppaa Ilta-Sanomista käsin hämmentänyt uutispäällikkö Ervasti valottaa sitä kaikkea mikä ei kriisin aikaan lehteen mahtunut. Sisältää muutamat vaikuttavat liitteet, kuten salaisen Irak-muistion. Mutta kielestään ei lehtimies pääse: maalaileva ja iltapäivälehtimäinen kielenkäyttö syö teoksen uskottavuutta.
GAIMAN, NEIL:
Neverwhere (BBC Books, 1996)
Aikuisten herttainen satu Lontoon viemäritunneleihin ihastuvasta miehestä. Näppärää kieltä ja eloisia sivuhahmoja.
GIBRAN, KAHLIL:
Ajan virta (Karisto, 1978)
Viisauden malja satojen vuosien takaa. Mietelmien yhdistäminen vuoden päiviin vähän epäilyttää; hei, viisaus ja horoskoopithan ovat eri asia. Tosin eivätpä myöhempien kustantajien ratkaisut miestä itseään tyhmemmäksi tee.
GREENGRASS, PAUL:
Vakoojasieppari Peter Wright (WSOY, 1987)
MI5:n vastavakoilun tekniikkamestarin avautuminen. Huhhuh. Kun vielä tietää tämän maailman todeksi, vaikkei siitä muka koskaan puhuta. Ihmeellistä, kuinka tarkka voikaan olla ihmisen muisti. Kalpene, James Bond.
GUZENINA, MARIA:
Tähtitehdas: Access All Areas (WSOY, 2004)
Tämä on juuri yksi niitä teoksia, jotka pitävät enemmänkin tähtikultteja yllä kuin pyrkivät romuttamaan niitä tai dokumentoimaan todellisuutta. Kyllähän MTV:lla roinaa vedetään, ei siinä mitään. Toivoisi vain, ettei Maria Lindell piiloutuisi puolifiktiivisyyden taakse, vaan kertoisi omistakin toilailuistaan jotain. Kukaan kun ei usko, etteikö niitä olisi.
JOUHKI, HANNU & HOLAPPA, PENTTI:
Mies miehelle (Ajatus kirjat, 2006)
Vanha homo ja nuori hetero matkustavat ongelmien kautta Australiaan keskelle aavikkoa. Holapan teksti on ikääntynyttä, universaalia ja pohtivaa, Jouhkin hengästynyttä, nuorta, etsivää ja raakaa. Ikävä vie lukijan mukaan. Miehet osaa, enkä tahdo enää Suomea. Haluan vaihtoehtoa, haluan rohkeuden toteuttaa. Niin kuin Hannu ja Pentti.
Malcolm X (Desura, 2001)
Ihmisoikeustaistelijan tie pikkurikollisesta islamistijärjestön kautta huipulle. Hypnoottisen vaikuttajan elämänkerta kuuluu yleissivistykseen, vaikka onkin raskasta luettavaa.
HEMINGWAY, ERNEST:
Vanhus ja meri (Tammi, 1964)
Kymmenvuotiaana ensi kertaa luettuna kaamean tylsä. Vasta myöhemmin ymmärtää kuvailevan kielen voiman. Jälleen eräs sivistyksen kulmakivistä.
HENTILÄ-JUSSILA-NEVAKIVI:
Suomen poliittinen historia 1809-1999 (WSOY, 1999)
Kenraalikuvernööreistä EU:n tiivistymiseen. Kotimaisen sivistyksen kulmakivi, jonka
ulkoaosaamattomuudesta kannan jatkuvan huonoa omaatuntoa.
HONKASALO, LAURA:
Sinun lapsesi eivät ole sinun (Tammi, 2001)
Kulttuurisosialisteista seuraava sukupolvi on saavuttanut iän, joka on käypä kustannussopimusten allekirjoittamiseen. Raikas kasvutarina tytöstä, joka ihmettelee miksi pioneereissa on pakko käydä.
HORNBACHER, MARYA:
Elämä kateissa (Otava, 1999)
Kuka on ollut 152 senttiä pitkä ja painanut 27 kiloa? Kenen painoindeksi on ollut kahdeksan? Kuka on aiheuttanut itselleen 23 ikävuoteen mennessä pysyvän sydämen vajaatoiminnan joka tappaa varmasti 45 ikävuoteen mennessä? Hornbacher ei väitä, toteaa vain. Tunnen surua, häpeän kautta kadehdin.
HORNBY, NICK:
Uskollinen äänentoisto (WSOY, 2000)
Neuroottinen esikeski-ikäinen kyhää listoja musiikista ja kertaa elämänsä naisjuttuja. Musiikkiliikkeen omistajan tarina on valoisaa, kaksi alaista kipeäntarkasti kuvattuja hahmoja. Herttainen ja rempseästi kirjoitettu -todistettu on, että rakkaudesta voi kirjoittaa edelleen kiinnostavasti.
HÄMEEN-ANTTILA, VIRPI:
Suden vuosi (Otava, 2003)
Yliopistotutkijan esikoisteos liiottelee yliopistomaailmaan sijoittumistaan turhanpäiväisellä academia-retoriikalla, joka ei välttämättä aukene. Sen sijaan kuvaukset opiskelijasta ja opettajasta rakastuvina hahmoina ovat vahvoja ja uskottavia.
HÄMÄLÄINEN, JYRKI:
Lehtikeisari: Urpo Lahtisen orjantappurakruunu (Otava, 2004)
Suosikki-Hämäläinen maalaa vanhan toverin kuvan rokkaavalla ylisanalla. Aikaan, jolloin lehdenteosta ei sovittu kabinettien suljettujen ovien takana, tulee väkisin ikävä. Miksi en koskaan ehtinyt tehdä Lahtiselle duunia?
HÄRKÖNEN, ANNA-LEENA:
Loppuunkäsitelty (Otava, 2005)
Periaatteessa en pidä ajatuksesta että tuottelias ammattikirjailija tarinoi omasta elämästään, mutta kieltämättä kuvaus pikkusiskon itsemurhasta selviytymisestä on vaikuttava. Anna-Leena osaa silloin kun on asiaa. Ja Killistä löysin paljon itseäni.
HÄRKÖNEN, ANNA-LEENA:Heikosti positiivinen (Otava, 2001)
Kirjailija tekee töitä, kärsii lapsettomuudesta ja kuvailee omia raskaustuskiaan estottomasti ja omakohtaisesti. Vittumaiset kätilöt, synnytyspelot masennus saavat osansa. Teos on ikävän selkeästi jälleen kerran Härkösen henkilökohtaisen koston missio. Harmi - hän voisi olla oivallinen kirjailja, jos vain joskus osaisi kirjoittaa muusta kuin itsestään.
IRVING, JOHN:
Kunnes löydän sinut (Tammi, 2006)
Tatuoitsijan poika seikkailee sielullisesti eksyneen äitinsä kanssa lapsena pitkin Eurooppaa. Kiinnostavassa aihepiirissä oppii kasapäin tatuoinneista ja merimiehistä. Näyttelijäksi kasvava poika lopulta löytää kadonneen isänsä. Irvingin yksityiskohtien taju on huima, vaikka teos osoittautuikin paikoin raskaaksi luettavaksi. Hämmentävän tarkkoja hahmoja ja paikkojen kuvauksia.
ITKONEN, JUHA:
Anna minun rakastaa enemmän (Teos, 2005)
Juha sohaisi mua kyynelkanaviin. Poikkeuksellinen juonenkehittely saa lähinnä nostamaan kulmakarvoja, mutta Itkosen kerronta tekee vähäksi aikaa sokeaksi ja kuuroksi kaikelle muulle. Vuoden 2005 kirja, ehdottomasti.
JACKSON, STEVE (toim.):
Principia discordia (Steve Jackson games, 1994)
Absurdismin kulttiklassikko, uusi dada. Täysin tolkuton ja runsaasti kuvitettu. Kurkistus loputtomaan mielikuvitukseen, rienaukseen ja häväistykseen. Uusi uskonto jo paljon ennen Palahniukia.
JOUHKI, HANNU & HOLAPPA, PENTTI:
Mies miehelle (Ajatus Kirjat, 2006)
Hannu on nuori hetero, Pentti vanha homo. Pentti rakastaa salaa ja tietää ettei Hannu suostu. Ystävyys sukupolvien yli kukkii kuitenkin, vaikka ei ehkä perustu klassisiin asetelmiin. Eero Heinäluoman avustaja Jouhki kirjoittaa herkästi ja elävästi, ministeri Holappa ikämiehen viisaudella.
KALLAS, AINO:
Katinka Rabe (Otava, 1920)
Katinka Rabe elää ehkä jossain Venäjän rajan tuntumassa upeita lapsuuden kesiä suvun kartanolla, kunnes oikeamielinen ja arvostettu isä kuolee. Aino Kallaan kieli on painajaismaisella tavalla todellista. Samalla se on riipivän kaunista ja osuvaa. Herkkyyden riemuvoitto.
KAURANEN, ANJA:
Arabian Lauri (WSOY, 1997)
DH Lawrence, sekoava taikkilainen, kiihkeä 1980-luku, Tsernobyl, luonnonsuojelu, Sielun veljet ja Helsingin Kumpula samoissa kansissa. Toimii kuin tulva: luet. Ja sitten itket ja luet.
KAMINER, WLADIMIR:
Marssimusiikkia (Karisto, 2002)
Saksaan karanneen nuoren miehen omaelämänkerrallinen kertomus nuoruusvuosista sosialistisessa Moskovassa. Terävä ja hurtti veistely melko tavallisesta aikuistumisesta naurattaa varmasti,
mikäli on näkökulmaa neuvostotodellisuuteen.
KARPELA, TOTTI:
Pyöveli harvoin kättelee (Tammi, 2003)
Vankilanjohtaja, Karpela senior, työstää kuivakoita dekkareita. On jopa kirjoittanut itsensä vankilanjohtajana sisään omaan teokseensa jossa seikkailee yllättäen yksityisetsivä. Juonen kuljetus on järjellistä, mutta huumorin pilkahdusten puuttuminen jotenkin epäilyttää.
KARPELA, TOTTI-MIKAEL:
Kansalaisen turvakirja (Otava, 1998)
Ministeri-Tanja kantoi hänen sukunimeään. Poliisi ratsasti missi-rouvansa maineella
ja kirjoitti pelkoa lietsovan oppaan, jossa kerrotaan mm. kuinka voi tunnistaa huumeluukun. Sisältää paikoin järkevän psykologian lisäksi myös kuvituskuvaa kulttuuriministeristä.
KHAIJAM, OMAR:
Teltantekijä (WSOY, 1966)
Jälleen vanhaa persialaista viisautta. Lystiä huomata, miten hedonisteja ihmiset ovat olleet jo vuosisatoja sitten -ja miten nyöriä jumalansa edessä. Ei ole ihminen paljoa muuttunut...
KIISKINEN, JYRKI:
Jos minulla ei olisi rakkautta (Tammi, 2003)
Hengästyttävä sukellus vaikeavammaisen sielunelämään. Vaikka Kiiskisen juonirakennelmat ontuvat lopussa pahemman kerran, kieli pelastaa. Kiiskinen maalaa sanaa, puhaltaa ja pyyhkäisee, tarinoi tunteen kielin suoraan roolihenkilöiden sydämestä.
KOIVISTO, SESSE:
Eläintarha olohuoneessamme (Otava, 1973)
Korkeasaaren johtajan vaimo summaa tapahtuneita eläintarhan kaikkien asukkien sijaisäitinä. Miltä kuulostaisi pesukarhu juomassa vessanpöntöstäsi, viiniä lipittävä tapiiri? Herttaista ja totta.
KONTULA, OSMO (toim.):
Huumeiden käyttäjät Suomessa (Kirjayhtymä, 1992)
Todenmukainen artikkelikokoelma ns. huumezombieista. Vanhentunutta tietoa, mutta kiihkottomasti. Paitsi kannabisyhdistyksen toimijoiden artikkeli.
Sydämen asia (Tammi, 2004)
2004den artikkeli. KORH) Fenyl Ala-Niini (tämä nimi häiritsee minua vuosi toisensa perään) spekuloi ja värittää omaa todellisuuttaan mainostoimistossa. Kunnon mainosmiehen tavoin draama ei lopu kesken; paikoin se on jopa ällöttävän liioiteltua. Tunkekaa copyt äkkiä se fantasia persuksiinne ja koettakaa muistaa että todellisuus on tarua ihmeellisempää.
KOSMOS, KARI:
Natty Congo Bongo (Like, 2002)
Juurijutut Jamaikalta ovat kieltä myöten aitoja. Rastausko ja rivo dancehall-reggae sekoittuvat toisiinsa isossa ja pölyisessä kaupungissa jossa outo valkoinen mies yrittää löytää jotain varmaa.
KOUROUMA, AHMADOU:
Ei Allahin tartte (Tammi, 2000)
Henkilökohtaisesta kiinnostuksesta Liberian tapahtumiin lukaistu fiktiivinen kertomus lapsisotilaan elämästä. Virkeä, todellinen ja eloisa kymmenvuotiaan huumeidenkäyttöä myöten. Kokonaisuus kuitenkin repeilee ja hajaantuu.
KROSS, JAAN:
Rakkaat kanssavaeltajat (WSOY, 2005)
Tätä 700-sivuista Krossia olen odottanut kohta kymmenen vuotta, heti ensi Krossin kirjasta lähtien. Kun tietää muka-fiktion omaksi peitellyksi muisteluksi, kiinnostuu väkisin. Nyt Jaan Kross on puhunut. Vaikka kyllä ne fiktiiviset teokset olivat huikaisevampia.
KUNNAS, LEO:
Sotilasjumalan palvelija (Nemo, 2004)
Alter ego Peeter Tergens ei tiedä mitä tehdä elämällään 1980-luvun Neuvosto-Eestissä. Puoliongelmainen nuorimies ajautuu armeijan leipiin. Totista muistelua totisista paikoista ja ajoista. Toista teosta en silti Kunnaan suosittelisi kirjoittavan.
KUREISHI, HANIF:
The buddha of Suburbia (Faber and Faber, 1990)
Intialaispojan elämänmakuinen kasvutarina Lontoon lähiöistä. Ei ole helppoa haluta näyttelijäksi kun kaikki haukkuvat pakiksi. Hilpeä ja lämmin.
LACHMAN, GARY VALENTINE:
Tajunnan alkemistit (Like, 2003)
Kuinka ihminen löytää uudet ulottuvuudet oman päänsä sisältä? Kysymys on kiinnostanut vaikka kuinka kauan. Ike Vilin suomennos valaisee.
LAHDENMÄKI, ARI JA RANTALA, RIKU:
Isänmaan asialla (Johnny Kniga, 2004)
Gonzottaako? Lahdenmäki ja Rantala taltioivat yhden suomalaisen kesän kaikessa karuudessaan.
Mukana myös Otto, Paavo, Matti ja Eero Heinäluoma sekä kauhea määrä viinaa ja huumeita. Lystikäs, muttei aukene kuin laajalle tuttavajoukolle.
LAHTONEN, MIKA:
Kohutuimmat rikokset (Yhtyneet kuvalehdet, 2001)
"Suomen ainoa paparazzi" Lahtonen summaa viime vuosien rajuimmat rikostapahtumat. Hehkeää sosiaalipornoa esim. Seppo Fräntin äidin haastattelun muodossa.
LAMBERG KALLE & PARTANEN MIKKO (toim):
Pamppu puhuu: poliisien kootut sattumukset (Like, 2004)
Kolleegat ne toimittaa. Ammattihuumori on kiehtova laji, ja Mikko ja Kalle ovat osuneet oivaan sarjaan lähtiessään keräämään näitä juttuja talteen. Toimittaminenkin on siistiä ja yksinkertaista. Hyvä, jätkät.
LANDER, LEENA:
Tummien perhosten koti (Tammi, 1991)
Juhani Johanssonin lapsuudessa on tapahtunut jotain, josta tulee vaieta. Landerin pitkä lause ja maalaileva kieli tuudittavat painajaisuneen, jossa kirjaa ei lueta: se koetaan.
LANDER, LEENA:
Iloisen kotiinpalun asuinsijat (WSOY, 1997)
Lander käsittelee sotaorpouden teemaa pikkukylän juorujen keskellä. Jotenkin nämä tuovat mieleen tarinat Kyllikki Saaresta ja Isojoen tunnelmista menneeseen aikaan. Kirjailija onnistuu taas: teos kuin uni.
LATVALA, TAINA:
Paljastuskirja (WSOY, 2009)
Toimittaja Latvala on iltapäivälehdessä työskentelevä romaanihahmo, joka keskustelee kuolleen Bukowskin kanssa ja ryhtyy seksisuhteeseen ulkoministerin kanssa. Erotus todellisuuteen: toimittaja Taina Latvala ei enää työskentele iltapäivälehdessä. Loppu onkin harlekiinisarjaa kovissa kansissa. Kolmannes sivumäärästä valahtaa turhanpäiväisiin seksikohtauksiin. Erityisen halpamaiseksi teoksen tekee se, että Latvalan entiset kolleegat ovat hyvine ja huonoine puolineen täysin tunnistettavissa.
LEBLANC, ADRIAN NICOLE:
Vapauden vangit, kotipaikka: Bronx (WSOY, 2004)
600 sivun dokumentaari ja sukukronikka Bronxilaisista nuorista. Väkeä sikiää niin että heikompaa hirvittää ja kumppanit vaihtuvat kuin missäkin polygamiayhteiskunnassa. Elämänmakuinen ja ajatuksia herättävä kertomus asioista, jotka ovat todella tapahtuneet. Parhaan kaverin murhaamisesta torakkaongelmiin ja häätöihin. Kaunista.
LEHTINEN, LASSE:
Valkoinen ihmissyöjä (WSOY, 1986)
Kehitysyhteistyöprojektilaisen tytär tietää miksi. Lehtinen toki maalaa, värittää todellisuutta ja vittuilee, mutta tyylikkäästi. Olen kasvanut tähän kiinni. Ja siteeraan aina: "Mitä vanhemmaksi elää, sitä enemmän tsetse-kärpäsiä ehtii näkemään".
LEHTINEN, TORSTI:
Kutsumushuora (Johnny Kniga, 2003)
Asfalttinen kannanotto prostituutiokeskusteluun. Aito, todellinen ja sanasta sanaan totta. Lehtinen kirjoittaa moralisoimatta ja tyylillä kuvan eräästä meistä.
LEHTOLAINEN, LEENA:
Viimeinen kesäyö (Tammi, 2006)
Dekkaristi rakentaa toisiinsa nivoutuvia novelleja, käsittelee vaihteeksi myös Maria Kallion työkavereita minäkertojina. Vaihtelevaa ja virkeää otetta, loppujen arvaaminen ei tällä kertaa täysin onnistu. Lehtolainen osoittaa selvää kehitystä ja käyttää näppärästi sosiaalipoliittisia puheenvuoroja.
LEROY, J.T:
Sarah (Like, 2004)
Ei 16-vuotias ole kypsä kirjailijaksi. Vaikka naiseksi puetun pojun tarina rekkamiesten huorana on
raaka ja todellinen, olisi ollut tarpeen ottaa huomioon henkisesti järkkyneen lapsen kypsyys ennen kustannussopimuksen solmimista. Ai niin- eihän tämä ollutkaan kuin pelkkä huijaus. Kiitti vitusti.
LESONEN, VÄINÖ:
Pole sana Afrika (Like, 1999)
Suomalaiset rakennusalan ihmiset Afrikassa on minulle varsin tuttu juttu. Rakennusmestarismies kuvaa sattuvasti valkoisen miehen todellisuutta ja tekoja mustalla maalla. Ja minä ja Lesonen ymmärrämme, miksi kirjan nimi swahilia ja tarkoittaa "Anteeksi Afrikka".
LINDAHL, KENT:
Exit - irti natsismin kahleista (Like, 2002)
No okei. Tarpeellinen tarina, mutta en tajua miksi uusnatsit pitää leimata niin tyhmiksi. Moni varmaan niistä sitä onkin, mutta entäpä ne liikkeiden johtajat? Jossain ne fiksutkin piilee, miten Lindahl ja hänen perustamansa liike aikovat sotia niitä vastaan?
LINNA, VÄINÖ:
Täällä pohjantähden alla (WSOY, 1959-1962)
Suo, kuokka ja Jussi. Kyllä se on pakko lukea että ymmärtää. Linnaa väkevämpää hahmojen kuvaajaa tuskin Suomesta löytyy. Rankka, todellinen, suomalainen. Minä tunnen itseni pieneksi ja sanattomaksi.
LINNA, VÄINÖ:
Tuntematon sotilas (WSOY, 1954)
Ei yhtä väkevä kuvaus hahmojensa puolesta kuin Pohjantähti-trilogia, mutta pysäyttävä kertomus suomalaisen sodan raakuudesta. Kuitenkin hahmot elävät sen verran todellisina, että 50 vuotta myöhemmin viihdetoimittaja itkee kun niitä kirjassa kuolee.
LIPPONEN, PÄIVI:
Kuinka ihmeellinen tapahtuu (Otava, 2003)
Rouva Lipponen kertoo itsestään pääministerin vaimona. Kuin koko teos olisi syntynyt sisäisestä tarpeesta näyttää olevansa muutakin. Sisältää mm. kertomuksen matkasta Intiaan, sekä tilitystä siitä kuinka Paavo hurmasi itseään 25 vuotta nuoremman. Päivi, ei näin.
MACINNES, COLIN:
Patakaupunki (Desura, 2000)
Johnny Fortune saapuu Lagosista opiskelemaan Lontooseen 1957. Hän tempaa mukaansa svengaavaan mustien alakulttuuriin valkoisen miehen. Rikas ja todentuntuinen kertomus siirtolaisten Lontoosta.
MALAREK, VICTOR:
Natashat (Otava, 2005)
Ukrainalaissyntyinen kanadalaistoimittaja on perehtynyt ansiokkaasti naiskauppaan ympäri maailman: kotimaansa kaltaisilta alkulähteiltä sutenöörien kauta loppukäyttäjille. Erityistä kiitosta yleisesti paneutuneen ja tarkan otteen lisäksi saa rauhanturvaajien toimien käsittely Bosniassa. Kukas sitä puolustikaan ihmisoikeuksia... Miinuspisteet jaetaan paikoin päivittelevälle ja kauhistelevalle kirjoitustyylille, propagandamaiselle hehkutukselle johon jenkki on tottunut, suomalainen ei.
MANKELL, HENNING:
Valkoinen naarasleijona (Otava, 2001) Poliisistereotypioista miellyttävin on keski-ikäinen, eronnut mies jolla on ihmissuhdeongelmia. Niin kuin Kurt Wallander. Ei voi kuin ihailla kirjailijan kykyä kehitellä skenarioita. Tämä teos oli mukava tapa viettää tylsä joulu.
MARKLUND, LIZA:
Uutispommi (Otava, 2000)
Dekkarivalio. Marklundin hahmot ja yksityiskohdat ovat niin eläväisiä, että juonenrakentelusta viis. Ennen pitkää itsensä toistaminen alkaa kuitenkin kyllästyttää, mutta esikoisessaan kirjoittaja on voimissaan.
MARKLUND, LIZA:
Punainen susi (Otava, 2003)
Pohjois-Ruotsi ja 1960-luvun maolainen kiihko. Taattua Marklundia, vanhalla tutulla kaavalla jossa Bengtzon jää lopussa pulaan ja selviytyy sankarina. Nukuttaa tehokkaasti.
MIKKOLA, MARJA-LEENA:
Menetetty lapsuus - suomalaismiehittäjien vankeudessa 1941-44 (Tammi, 2004)
Karjalan-tutkija törmää tutkimusreissuillaan sattumalta itselleen uuteen ilmiöön: ihmisiin jotka viettivät lapsuutensa vuosia suomalaisten jatkosodan aikaisessa miehityksessä keskitysleireillä. Esimerkillisesti rakennetuin ja editioiduin haastatteluin Mikkola pääsee kurkistamaan Suomen virallisen historiankirjoituksen taakse. Veti kananlihalle. Yksi kysymys jää: miksi helkkarissa näin arvokasta tietoa laitetaan juuri alennusmyyntiin?
MINA, DENISE:
Pako (Like, 2004)
Vaikka neitiä ylistettäisiin brittiläisen dekkarikentän suureksi lupaukseksi, minusta hän on lähinnä lapsellinen henkilöhahmojensa luonnissa. Kieltämättä dekkarin seitti punoutuu näppärästi, tyypit ovat eläviä mutta heidän aivoituksensa epärealistisia ja typeriä. Tulipa luettua, vaikka paremminkin olisi voinut kai aikansa käyttää.
MONTEFIORE, SIMON SEBAG:
Stalin: Punaisen tsaarin hovissa (WSOY, 2004)
Pakollista itsensä sivistämistä. Porukkaa vilisee teoksessa kuin paremmissakin bileissä, mutta aikalaisten tarinat valottavat Stalinia ihmisenä kiehtovalla tavalla. Monipuolinen ja väkevä tutkimus, joka muistaa kertoa myös hirmuvaltiaan heikkouksista.
MUKKA, TIMO K:
Maa on syntinen laulu (Gummerus, 1964)
Huolimatta pohjoisen mystiikan trendistä kukaan ei ole vielä päihittänyt sen aloittajaa. Insesti, kuolema, ahdistus -ei ole Mukan veroista. Pelko ja pimeys asettuvat suomalaista suomalaisempaan kontekstiin.
MUKKA, TIMO K:
Tabu (Gummerus, 1965)
Mukka vie insestin vielä pidemmälle. Milka-hahmo rakastaa koko eroottisella heräämisellään äitinsä miesystävää. elää vain kansien välissä. Mutta että joku yleensäkin osaa kirjoittaa niin, on arvo sinänsä.
NIEMINEN, JYRKI:
Kootut hakemukset (ALR Publishing, 1996)
Varatoimitusjohtaja päätyy ajamaan taksia lamavuosina. Saattaa vituttaa, ja se kuvastuu rikkaana ja runsaana työhakemuksista, joista miehen kirja on koottu. Teos kielii yhtä perkelettä. Nykyään mies työskentelee kustannuspäällikkönä.
NYKÄNEN, HARRI:
Ariel (WSOY, 2004)
Harri on valinnut hommansa oikein HS:n jälkeen. Myös lisääntyvä kokemus juonenkehittelyssä alkaa näkyä Arielin kohdalla. Juutalaispoliisin työt Helsingissä saavat teoksen lopussa yllättävän käänteen: lukija palkitaan, kun tämä ei ole pystynyt arvaamaan kaikkea puoleenväliin mennessä.
NYKÄNEN, HARRI:
Ariel ja hämähäkkinainen (WSOY, 2005)
Nykäsellä on hämmentävä ja terävä kyky kuvata henkilöitä. Taas mahtuu mukaan entistä apulaispoliisipäällikköä, parisuhdekriisissä sekoilevaa veljeä ja vaikka ketä. Niistä osista Nykänen punoo jälleen kelpo dekkarin, eikä ratkaisu ole taaskaan ihan arvattava.
NYKÄNEN, HARRI & SJÖBERG, TOM:
Rööperi (Johnny Kniga, 2005)
Nykänen tarttui taas toimittajamaiseen aiheeseen ja kasasi legendat pahamaineisesta Rööperistä koviin kansiin. Hienointa teoksessa on, että rosvot puhuvat omin suin. Vaikka porukkaa vilisee niin, ettei kärryillä ole pysyä, en anna sen haitata. Sitä vartenhan esittelysivulle voi palata. Vuoden 2005 paikalliskulttuuriteko.
OKSANEN, SOFI:
Stalinin lehmät (WSOY, 2003)
Monikerroksisessa esikoisteoksessa puolieestiläinen goottinainen summaa historiaansa. Parasta antia ovat kuvaukset neuvosto-Eestistä, mutta syömishäiriötä kuvataan liiaksi. Aihe on jo loppuun kaluttu. Vaikka kyllähän tämä kirjoittaa osaa. Toivottavasti kerrottavaa riittää toiseenkin teokseen, ja mielellään muuta kuin omaelämänkerrallista.
OKSANEN, SOFI:
Baby Jane (WSOY, 2005)
Oksanen käyttää jälleen kauniisti kieltä. Tälläkin kertaa aihepiiri teokseen on löytynyt oman elämän liepeiltä: Helsingin lesbobaareista, asunnosta Kalliossa, biseksuaalisuudesta ja paniikkihäiriöstä. Kieli kukkii, mutta (sori jos pilaan juonen) päähenkilöiden yllätystapatattaminen ja -pidättäminen kirjan lopuksi on lähinnä säälittävää puuhaa. Kolmatta tuskin luen.
ORANEN, RAIJA:
Kohtauspaikka Marinad (Teos, 2004)
Ensimmäinen Oraseni. Nainen tekee karkeita epätarkkuusvirheitä Suomen historiaa käsittelevissä dialogeissa. Muutenkin keski-ikäisten ihmisten rakkaustarina on huonosti verhottu stallarimuisteloihin. Kuoleman teema koskettaa, mutta tämä todennäköisesti jää myös viimeiseksi Oraseksi listassani.
ORANEN, RAIJA:
Hehku (Teos, 2006)
Edellisen Orasen piti jäädä viimeiseksi, mutta lankeemuksiahan sattuu. Ehkä tämä Orasen talvienviettopaikkaan ja sen henkilöihin, rikkaaseen tyttörukkaan pyörätuolissa, naamioitu nyyhky saa minut viimein lopettamaan. Ohuet hahmot, kehno ja ennalta-arvattava juoni joka muistuttaa Harlekiini-sarjaa, ehkä viimein lopetan. Vain kuvaava kieli toimii, mutta tätä sytykettä ei sekään voi pelastaa.
ORAS, ANTS:
Viron kohtalonvuodet (Gummerus, 1989)
Tarton yliopiston englannin kielen professorin oli lopulta pakko loikata vuonna 1943. Päädyttyään Floridaan hän saattoi kirjoittaa kotimaansa kohtalosta kirjan, joka ilmestyi ensi kerran vuonna 1958. Voi kuinka kaipaankaan tuota Tarton henkeä, voi kuinka tiedänkään sydämelläni kuinka tuo kansa Neuvostoliiton koki. Ants, meie täname.
ORWELL, GEORGE:
Eläinten vallankumous (WSOY, 1990)
Ihmisluonto ja yhteiskunta mahtuvat yhden farmin elämään. Kepeydessään Orwellin kritiikki luo pelottavan kokonaisuuden. Kuinka tämä pettynyt sosialisti tiesi kaiken jo 1945? Olen mykistynyt.
ORWELL, GEORGE:
Vuonna 1984 (WSOY, 1978)
Tämän luettuasi pelkäät jo HTV:n modeemiakin. Ajatuspoliisi, totuuden ministeriö -kaukonäköinen teos ulottuu ehkä pidemmälle kuin arvaammekaan. Kuvaus Oceanian kansalaisesta on länsimaisen kultturin ymmärtämisen kannalta olennainen.
PAJU, IMBI:
Torjutut muistot (Like, 2007)
Dokumentaristi synnytti dokumentin pohjalta kirjan, joka kertoo samojan asioita kuin dokumentti. Neuvosto-Viron harrastajalle teos ei tarjoa paljoakaan uutta, ja on peräti hankalalukuinen. Lukemista ei helpota ei tajunnantilojen ja ajan kerrosten välillä hypähtely: Paju kertoo samaan aikaan isoäidistään, tämän naapurista, muistelee dokumentin tekemistä ja etsii itseään. Mutta tärkeä teos. Näistähän kategorisesti kuuluu puhua.
PALAHNIUK, CHUCK:
Choke (Vintage, 2002)
Nuorimies maksaa rikollisen äitinsä sairaalahoidon vedättämällä ihmisiä jotka pelastavat hänet valetukehtumiselta. Palahniuk-maisen kummallista, mutta terä on kadoksissa. Loppu jättää kylmäksi, kuin kirjailija ei olisi itsekään enää viitsinyt.
PALAHNIUK, CHUCK:
Invisible monsters (Vintage, 1998)
Absurdismia kauneimmillaan. Road trip, sukupuolenvaihdosleikkaus ja kaunis malli ilman kasvoja.
Ahdistuksen kierrosmittari näyttää punaista, mutta pakko lukea loppuun. Jumalaista -kuinka kirjaan voi luulla kuolevansa?
PALAHNIUK, CHUCK: Eloonjäänyt (Like, 2002?)
Viimeinen Amish-lahkon joukkoitsemurhasta henkiinjäänyt elää ja kärsii. Kunnes ryhtyy julkisaarnaajaksi. Tällä teoksella Palahniuk lyö jotensakin yli -vai johtuuko se siitä että yleensä luen näitä alkukielellä?
PALAHNIUK, CHUCK:
Lullaby (Vintage, 2003)
Virkaheitto toimittaja löytää kumman lorun. Lorun aiheuttamia jälkiä siivotessa alkaakin sattua. Vaikka tämä on taattua Palahniukia juuri sellaisena kuin vain hänen vääristynyt todellisuutensa voi, pelkään että homma alkaa olla osaltani loppuun kulutettu. Voittaa kyllä Eloonjääneen ja Choken.
PELEVIN, VIKTOR:
Generation P (Tammi, 2000)
Copywriterille nykypäivän Pietarissa käy vähän turhankin hyvin. Pelevin sotkee fantasian ja todellisuuden jättämättä turhia saumoja. Riemastuttavan sekopäinen teos.
PELEVIN, VIKTOR:
Omon Ra (Karisto, 2002)
Pelevinin esikoisromaani on seuraavia lempeämpi, hidastempoisempi ja sadunomaisempi. Omon on aina tahtonut kosmonautiksi, mutta ennen sitä fantastinen neuvostojärjestelmä tuottaa monta peleviniläistä yllätystä.
PIRSIG, ROBERT M:
Zen ja moottoripyörän kunnossapito (WSOY, 1986)
Tunnustan: kesken jäi. Tarkkaa havainnointia, mutta kertomus on zenin löytäjän yksilöllinen kokemus. Kukin löytää sen tavallaan -minä saan enemmän zeniä kissani katselusta kuin jonkun toisen moottoripyörästä.
POLITKOVSKAJA, ANNA
Toinen Tshetsenian sota (Like, 2003)
Tämä nainen on todella asettanut itsensä vaaralle altiiksi. Ei ihme että objetkiivinen kirjoittamisen kyky katoaa. On onni, että Politkovskaja on silmäni siellä, mihin en ole itse vielä uskaltanut.
RADZINSKI, EDVARD:
Rasputin (WSOY, 2002)
Porukkaa vilisee elämänkerrassa kuin pienessä kylässä. Hämmentävä kertaus hämmentävän miehen elämästä hovin parissa ei kykene valottamaan mahdollista totuutta. Pisteet helvetin rankasta kuvaliitteestä.
RADZINSKI, EDVARD:
Stalin (WSOY, 1995)
Suuri elämänkerturi kertoo suurmiehen tarinan. Raskas, nimiä vilisevä tiiliskiven kokoinen pumaska toi taas uusia vivahteita yleissivistykseen. Johdonmukaista tekstiä, joka ei spekuloi liiaksi tai yritä perusteettomasti todistaa kirjoittajan omia uskomuksia, kuten elämäkerrat usein.
RAUTIO, TIMO (toim.):
Rokatessa roiskuu (Like, 2002)
Mitä tapahtui YUP:n takahuoneessa? Entä Eppu Normaalin? Suomirockin sekoilut yksissä kansissa.
Tuskin ollenkaan toimitettu, melko nautinnoton vaikka idea hyvä.
REITALA, MIKKO:
Päähenkilö (Otava, 2005)
Reitala pääsee päähenkilönsä Terhon ytimeen. Vaikka kaikki hahmot ovat tuikitavallisia, ne ovat parhaimmillaan juuri siksi. Reitala kirjoittaa todellisesti ja todellisuudesta. Kolmenkympin kriisi näyttäytyy väkevänä ja aitona.
Salajuoni Amerikkaa vastaan (WSOY, 2005)
Semitismin maisteri maalailee lapsuuttaan. Kiinnostavasti, hämmentävästi piirtyy kuva Charles A. Lindbergin Yhdysvalloista. Rothilla on kyky, mutta vakavia puutteita todellisuuden kunnioittamisessa. Selviytynyt lukija uskoo kuitenkin ansaitsevansa Nobelin, yrityksestä.
ROTH, PHILIP:
Amerikkalainen pastoraali (WSOY, 1997)
Semiitti liikuskelee edelleen itärannikon juutalaisten elämässä, ansiokkaasti ja tarkoin piirroin. Rothilla on kyky hairahtua asiasta toiseen ja sen kautta jonnekin ihan muualle, mikä hankaloittaa lukemista huomattavasti. Haastava, mutta terävä ja koskettava.
Kallion kundi ei kuole (Tammi, 2001)
Politiittisen ketun Alpo Saarelan tarina. Ruuthin jäljestä tuntee, ettei kysymys ole hänestä itsestään. Eläväinen, vaikka päähenkilön liioiteltu maskuliinisuus paistaakin ajoittain läpi.
RÄSÄNEN, PÄIVI:
Kutsuttu elämään: ihmisarvosta ja perheestä (Uusi tie, 2002)
Voi poliittisen retoriikan haisua. Poimin tämän divarista, jotta olisin oppinut ymmärtämään
kd:n uutta puheenjohtajaa vähän paremmin. Tällä kirjalla naisesta ei kyllä ota mitään tolkkua. Valitettavasti. Tyhjä arpa.
Talonmies (Like, 2006)
Elämä on -mainosmies ryhtyi kaunokirjailijaksi. Hämmentävän herkät hahmot, talkkari Aulis kavereineen, joutuvat Nato-kysymyksen ytimeen. Rönkkö olisi onnistunut paremmin jättämällä alkeelliset dekkarijekut esikoisestaan pois. Kieli ja hahmot sen sijaan elävät.
Tappajan näköinen mies (Gummerus, 2002)
Ylen uutistenlukija on myös dekkaristi. Tämä teos käsittelee tuttuja Helsingin katuja, tuttuja Igoreita ja Valereja. Rönkä on luonut lämpimiä ja inhimillisiä hahmoja, vaikka kieli ja kokonaisuus ovat hädintuskin haasteellisia.
SAISIO, PIRKKO:
Punainen erokirja (WSOY, 2003)
Dramaturgi tekee tekstitepposet. Rivi putoaa, se kiemurtelee, elää ja ansaitsee Finlandian. Omaelämänkertaa kommunismista, lesboudesta ja tyttären kasvusta.
SANTAVUORI, RITVA:
Rouva syyttäjä ja mafian lait (Edita, 2000)
Kaupunginviskaali evp ei ole eilisen teeren tyttöjä. Valitettavasti kustantaja on antanut turhan vapaat kädet ja osa kirjasta on täysin tarpeetonta jaarittelua. Sivulla 175 hurmaava one-liner: "tiedetään, että siitä [kannabiksesta] eroon pääseminen voi olla jopa vaikeampaa kuin heroiinista irroittautuminen".
SCHLOSSER, ERIC:
Pikaruokakansa (WSOY, 2002)
Jenkkitoimittajan valaiseva matka McMaailmaan. Paikoin jaarittelevassa teoksessa kuvaukset teurastamoista ja työntekiöiden olosuhteista ovat sen verran herkullisia, että tähän teokseen loppuu Hesburgerissakin ruokailu.
SEIERSTAD, ÅSNE:
Kabulin kirjakauppias (WSOY, 2003)
Norjalaistoimittaja kuvaa kauniisti ja tarkasti kabulilaisen sivistyneistön elämää -jos hänen kuvauksiensa perusteella väkeä voi sivistyneeksi kutsua. Tökeröä itsestäänselvien läntisten moraalikoodien toistelua ja anteeksiantamattoman häiritsevää puolueellisuutta on kuitenkin liiaksi havaittavissa.
SIKES, GINI:
8 ball chicks (Desura, 1999)
Jenkkitoimittaja perehtyy väkivaltaisten tyttöjengien maailmaan. Hehkuvan rikas dokumentti amerikkalaisen yhteiskunnan eksyttämistä nuorista naisista.
SINKKONEN, LASSI:
Solveigin laulu (WSOY, 1990)
Solveig saa sodan alla hankalimman mahdollisen perheen. Yksityiskohdissaan voimakasta kuvausta erään naisen kasvusta, taidokas aikalaistarina.
SINKKONEN, LASSI:
Solveig ja Jussi (WSOY, 1973)
Huolimatta hankaluuksista Solveig päätyy naimisiin ja saa lapsen. Aikalaistarina jatkuu, kuljettaa Suomen lähihistorian vaiheita tavallisen Solveigin mukana. Päähenkilöä tukee suorastaan hurraten.
SINISALO, JOHANNA:
Ennen päivänlaskua ei voi (WSOY, 2001)
Homo fotarikundi löytää Hämeenpuistosta peikon. Sinisalon rakentama fantasia on tavallaan kovin pelkistetty, mutta yksinkertaisilla aineksilla ihmeen tehokas. Enkeli ja Pessi vangitsevat itseensä, Sinisalo kopittelee mukaan yhteiskunnallisia aineksia, ja fantasia joka ansaitsi Finlandiansa on kypsä. Siis vau.
SIPILÄ, JARKKO:
Likainen kaupunki (Gummerus, 2005)
Jara luo väkeviä hahmoja. Teksti on helppoa ja nopeaa, keskitason dekkaritekstiä joka ei pyri kaunokirjallisiin riemuvoittoihin. Viihdyttävä stadilaisdekkari, vaikka juoni voisi yllättää väkevämminkin.
SKUGGE, LINDA et al:
Pilluparvi (Like, 2003)
21 esseetä nuorena naisena olemisesta ja sen epäkohdista. Miksi kaikki haluavat seksiä ja vain naisia huoritellaan? Miksi mimmifutisliigat eivät menesty? Sisältää hyviä kysymyksiä, muttei vastauksia niihin.
SNELLMAN, ANJA: Safari Club (Otava, 2001)
Snellmanin pelottavin teos. Helsinkiä, eläintarhaa, feminismiä ja piinaa. Ei täysin uskottava, mutta kotimaisen viihteen huippupäätä. Varsinkin kun tietää että Safari Club on oikeasti ollut olemassa.
SNELLMAN, ANJA:
Äiti ja koira (Otava, 2002)
Äidillä meni joskus vahvasti. Kunnes nuorempi otti hänen paikkansa. Minulle henkilökohtainen aihe. Mutta koira pelastaa vanhenevan äidin jota lapsetkaan eivät ymmärrä. Epätodellisessa lempeydessään kirjan menestysloppu on Snellmanille epätyypillinen, mutta läikäyttää lämmintä rinnassa.
SNELLMAN, ANJA:
Side (WSOY, 1998)
Omaelämänkerta, takuuvarmasti. Snellmanilla on kyky luoda kenestä tahansa voimakas ja kiinnostava hahmo. Tällä kertaa traumatisoituneen äitisuhteen voimin. Taattua Snellmania 1970-luvun Helsingistä.
Ikuisesti paha (Tammi, 2003)
Soininvaaran hahmoista parasta antia on Supon etsivä Arto Ratamo. Ikuisesti pahassa Soininvaara vie helsinkiläisopettajan ympäri maailmaa ihmeellisiin maailmanpolitiikan kiekuroihin. Ei voi kuin ihailla Soininvaaran esimerkillisesti tehtyä taustatyötä ja detaljien kykyä.
Pimeyden ydin (Tammi, 2005)
Soininvaara osaa hengästyttää kuin Ilkka Remes esikoisellaan. Pilkuntarkasta faktasta on koottu jännäri, joka kääntää kelkkansa vielä ihan loppumetreilläkin. Vaikka Soininvaara kuvaa hahmojaan tarkasti, ne jäävät hitusen ohuiksi, kuin eivät saisi tarpeeksi tilaa kasvaa ja hengittää. Mutta loistokasta kerrontaa ja tiiviyttä silti.
SOLZHENITSYN, ALEKSANDR:
Mitä kaikkea ehtii ajatella kahdenkymmenen työleirivuoden aikana? Sitähän riittää: Nobel-voittajan leirikirjasarja on holtiton ja raskas muisto-oksennus. Viisas paljastus, mutta tehokas unilääke.
STAALO, JEMINA:
Pornoinho (WSOY, 2003)
Naiseus on painajainen. Ja samalla kaikki mitä on. Runollista, osuvaa ja ymmärrettävää. Tarinaa femiinistä vihasta, onnesta ja kivusta. Vittu on vittu ja sillä siisti.
STEINBOCK, DAN:
Televisio ja psyyke (Viestintätutkimuksen seuran julkaisuja, 1983)
Mitä katsojakäyttäytymisestäsi voidaan päätellä psykoanalyysin näkökulmasta? Tiedetekstiä huimalla perspektiivillä.
Musta Rudolf (Tammi, 2000)
Karjalainen Rudolf syntyi suomenkieliseksi Neuvostoliittoon. Veijarista kasvoi sodan varjossa NL:n ulkoministeriön tulkki, joka lopulta tulkkasi itseään Stalinia. Veijari on kuitenkin veijari ja tyyppi ryhtyi Kalevan kolumnistiksi. Jälleen yksi herkkä, valoisakin, aito ja todellinen näkökulma Suomen ja Neuvostoliiton suhteiden tilkkeeksi.
Mötley Crue: The Dirt -Törkytehdas (Like, 2002)
Kääpiökuoro syntymäpäivillä tai Ozzy Osbourne vetämässä muurahaisia nenään? Huolellisesti työstetty, riittoisa tai huuruisuudessaan riemukas.
TARTT, DONNA:
Pieni ystävä (WSOY, 2003)
Upottava. Vaikeakin, mutta palkitseva. Tarttin kyky luoda tunnelmaa, vaikkakin kymmenen rivin mittaisilla lauseilla, on omaa luokkaansa. Kuinka vahvasti aikuinen voikaan kuvata niin tyttölapsen kuin aikusen piripäänkin. Ihan kuin olisi kaiken itse kokenut, minä tai Donna.
TERVO, JARI:
Myyrä (WSOY, 2004)
Ensimmäinen Tervoni, olen potenut miestä kohtaan kovia ennakkoluuloja. Aihepiiri kiinnosti sen verran, että Myyrä osoittautui ihan lukemisen arvoiseksi. Vaikka Tervo syyllistyy jaaritteluun, Suomen historian kärkikohdat saavat mielikuvituksellista ja inhimillistä lisävaloa.en Tervoni, olen potenut miestä kohtaan kovia ennakkoluuloja. Aihepiiri kiinnosti sen verran, että Myyrä osoittautui ihan lukemisen arvoiseksi. Vaikka Tervo syyllistyy jaaritteluun, Suomen historian kärkikohdat saavat mielikuvituksellista ja inhimillistä lisävaloa.
Ohrana (WSOY, 2006)
Joidenkin mielestä ip-lehden toimittaja raiskaa historiaa. Joidenkin mielestä mielikuvituksekas röyhkimys tekee perusteltuja tulkintoja. Ainakin Tervo tekee tulkintansa tosiseikkoja kunnoittaen. Taas hitaasti käynnistyen, mutta ahkeralla taustatyöllä ja yksilöä kunnioittaen.
THOMSON, RUPERT: Limu (Desura, 2000)
Kuluttajakriittisyttä fantasian keinoin: kun markkinavoimat menevät liian pitkälle. Hitaasti käynnistyvä.
THOMPSON, HUNTER S:
Suuri hainmetsästys (Fanzine, 1982)
Tohtori Gonzon kootut. Kaksi asiaa, yksi: onko joskus todella saanut julkaista 40 sivun pituisia lehtijuttuja? Kaksi: miten tuo uskomaton setä eli niinkin pitkään kaikkien niiden huumeiden jälkeen? Todellinen häirikön hurmoskertomus.
TIKKA, MARKO:
Terrorin aika -Suomen levottomat vuodet 1917-1921 (Ajatus kirjat, 2006)
Nuori historiantutkija tekee oman sukupolvensa historijoitsijoiden tulkinnallisen keskustelunavauksen kansalaissodan tieteellisistä tulkinnoista. Sivistää ja osoittaa uutta. Pelkäänpä silti tämän jäävän virallisten tulkintojen varjoon, niin oivallisesti ja virkistävästi kuin Tikka käyttääkin aitoja aikalaiskertomuksia.
TIKKANEN, MÄRTA:
Miestä ei voi raiskata (Tammi,1975)
Mitä jos raiskattu nainen kostaisi? Näyttäisi millaiselta raiskauksen nöyryytys tuntuu? Tikkasen päähenkilö osoittaa otsikon vääräksi. Ymmärrän että tämä on ollut 1970-luvulla mullistava feministinen teos.
TRUMBO, DALTON:
Sotilaspoika (WSOY, 1970)
Maailmanhistorian merkkiteos raajattoman miinan uhrin ajatuksista ja epätoivosta. Sekava, säikäyttävä, aito ja koskettava pasifismin ylistys, jossa vanhahko kieli näyttelee omaa mielenkiintoista sivurooliaan. 1970-luvulla syntyneet muistavat tämän elävimmin Metallican One-biisin videosta.
TURUNEN, HEIKKI:
Simpauttaja (WSOY, 1973)
"Sysmänahhoon juamaan" Kielellisesti hämmentävä aikalaiskuvaus savolaisesta maaseudusta. Raskasta luettavaa, kuvittelisin puhutun toimivan vielä lystikkäämmin. Ei kannata yrittää lukea tätä kolmen kaljan jälkeen.
WALTARI, MIKA:
Suuri illusiooni (?, 1921)
Menneisyyden jättiläisen esikoinen kuljettaa nuorta miestä Pariisin pimeillä kaduilla ja noutamassa epäilyttäviä pulloja taksikuskeilta. Vaikka teksti on kieliasultaan auttamatta vanhahtavaa, se elää ja kukkii edelleen.
WALTARI, MIKA:
Tähdet kertovat, komisario Palmu (WSOY, 1962)
Ensimmäinen Palmuni. Vaikka nykyaikaan verrattuna dekkarin juoni lötisee ja vanuu, eikä edes juuri innosta, Waltarin hahmot ovat eläviä ja uskottavia, suorastaan käsin kosketeltavia. Ei silleen, että komisario Palmua haluaisin työkaverikseni. Nyt ymmärrän hiukan paremmin, mistä Mikaa kunnioitetaan.
VARIS, TUULA-LIINA:
Vaimoni (WSOY, 2004)
Juorulehden päätoimittaja toivoo, että vaimo katoaisi. En käsitä mitä kirja tavoittelee: naisen aseman kritiikkiäkö vai miehen sielunmaiseman tulkintaa? Pointti varmaan oli, mutta minulta se meni ohi. Sujuvaa tekstiä, mutta töksähtelevin juonenkääntein.
VIMMA, TUOMAS:
Helsinki 00120 (WSOY, 2004)
Kusti Miettinen on niin cool jätkä että saa heti esikoiskirjansa myötä tosicoolin kolumnin City-lehteen. Vaikka ei ole mitään muuta kuin halpakopio Brett Easton Ellisistä. Mitähän mulle kävisi jos mä tekisin Saatanalliset säkeet suomeksi? Tuliskohan mustakin yhtä cool U-kadun baareissa? Syökää hei paskaa!
WELSH, IRVINE:
Paska (Otava, 2000)
Sikakyttä ja lapamato. Typografisesti varsin erikoinen. Hyytävässä kirjassa paha saa tavallaan palkkansa. Toisenkin ajatuksen arvoinen teos, vaikka ensitunnelma voi olla lähinnä pahoinvointi.
WELSH, IRVINE:
Trainspotting (Otava, 1996)
Kirja on aina parempi kuin leffa. Niin myös tämä. Filmatisoinnissa montaa huiman radikaalia tapahtumaa on pudotettu pois. Tämä toimii ajankuvana monelle, varsinkin niille jotka ovat koskaan koskeneet huumeisiin.
WESTÖ, KJELL:
Leijat Helsingin yllä (Otava, 1996)
Totuudenmukainen ja tarkka sukutarina Stadin suomenruotsalaisista kulkee jouhevasti. Paikka paikoin se sytyttää jonkin tunteenkin.
WESTÖ, KJELL:
Isän nimeen (Otava, 2000)
Isän nimeen jatkaa suurta sukutarinaa Siinä missä Leijat Helsingin yllä on yksittäisenä teoksena onnistunut, tästä jatko-osasta ei voi todeta kuin että yksi olisi riittänyt.
WESTÖ, KJELL:
Lang (Otava, 2002)
Tv-kasvolle uhkaa käydä paskasti. Tarvitaan se ainaiseksi kakkoseksi jäänyt kaveri apuun. Westön juonenkehittelyssä ei ole hurraammista, mutta rikas päähahmo (Lang) pelastaa paljon.
WILENIUS, HENRIK:
Levottomuuden loppu (WSOY, 2001)
Piripää bisnesvelho 1980-luvun lopulta oppii ihmiseksi ja rauhoittuu Löysä ja egosentrinen, toimii vain ajankuvana.
WURMBRAND, MICHAEL:
Sirpin ja vasaran välissä (Ari-kustannus, 1976)
Olla kristitty juutalainen toisen maailmansodan aikaisessa Bukarestissa ei onnistu yksinkertaisimmilla selviytymistrategioilla. Viehättävä tositarina vainon kohteena olemisesta, joskin Jeesuksen voiman toitottaminen häiritsee.
ZACHS, RICHARD:
Merirosvon metsästäjä (Johnny Kniga, 2004)
Palkittu toimittaja metsästää jokaisen pikkupojan unelmaa: hurjapäistä vapautta maailman aavoilla merillä. Historiallinen dokumentti kertoo kapteeni Kiddista, miehestä josta ei aina tiennyt oliko tämä hyvän vai pahan puolella. Ansiokasta historiantutkimusta, opettavainen teos jos vain jaksaa lukea loppuun. jan unelmaa: hurjapäistä vapautta maailman aavoilla merillä. Historiallinen dokumentti kertoo kapteeni Kiddista, miehestä josta ei aina tiennyt oliko tämä hyvän vai pahan puolella. Ansiokasta historiantutkimusta, opettavainen teos jos vain jaksaa lukea loppuun.
ÖSTERGREN, KLAS:
Herrasmiehet (Tammi, 2006)
Kronikan jumala kuvaa kaiken kolmenkymmenen vuoden ajalta äidin ilmeitä ja housujen lahkeiden repeämisen astetta myöten. Onko todellisuuden ja salaliittoteorioiden sotkeminen älykästä kirjallista osaamista, en osaa päättää. Östergren on kuitenkin Ruotsin Westö - ansiokas kronikoitsija.
